Tämä sivu on omistettu Viking Lotolle, joka on yksi rakastetuimmista lottopeleistä pohjoismaalaisten keskuudessa. Lue kaikki Vikinglotosta ja katso uusimmat Viking Lotto tulokset!
Mikä on Viking Lotto?
Viking Lotto on maailman ensimmäinen monikansallinen lottopeli eli lotto, jota useampi maa alkoi toimeenpanna yhdessä. Näin peliin saatiin suurempia päävoittoja – ja samalla tietenkin paljon enemmän onnettaren suosioon pyrkiviä pelaajia verrattuna kansallisiin lottoihin.
Ihan puhtaasti kotimaisesta pelistä ei voida kuitenkaan puhua, vaikka mielipiteitä jakavalla monopoliyhtiöllämme Veikkauksella olikin vahvasti näppinsä pelissä Viking Loton synnyssä.
Kaikki sai alkunsa vuonna 1992, jolloin Veikkaus pääsi sopuun Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Islannin vastaavien pelifirmojen kanssa uudesta yhteisestä lottopelistä. Keväällä 1993 suoritettiin ensimmäinen arvonta, ja pelistä tuli nopeasti suosittu. Sen jälkeen on tapahtunut paljon, ja uusia maita on tullut mukaan: Peliä alettiin pelaamaan Virossa vuonna 2000, Latviassa ja Liettuassa vuonna 2011, Sloveniassa vuonna 2017 ja Belgiassa vuonna 2020. Itse asiassa vuonna 2017 myös nimi muuttui, mihin moni ei ole kiinnittänyt lainkaan huomiota. Pelin nimen oikea muoto on siitä asti ollut Vikinglotto, siis yhteen kirjoitettuna. Monet arvontojen ystävät tuntevat sen silti edelleen jykevästi Viking Lottona.
Viking lotto tulokset tänään
Luotettavimmat nettisivustot lottopelien pelaamiseen
Lottopelit ovat siirtyneet monen muun asian tavoin verkkoon, ja nettikasinot tarjoavat niitä nykyään jopa livenä. Tällöin mukana on oikea pelinhoitaja, joka arpoo numerot reaaliajassa. Näiden arvontojen väliaika ei kuitenkaan ole päiviä tai tunteja, vaan pelaamaan pääsee muutaman minuutin välein. Vielä joustavampaa on pelata automaattisia lottopelejä, joissa odotusaikaa ei tule lainkaan.
Tältä listalta löydät turvalliset ja luotettavat nettisivustot, kun haluat siirtyä netin lottojen pariin. Arvosteluistamme voit lukea, että kaikki sivustot ovat viranomaisten lisensoimia ja valvomia. Ne tarjoavat pohjoismaalaisille pelaajille soveltuvia maksutapoja ja parhaimmat myös palvelevat pelaajia suomeksi. Mikä parasta, voitot ovat myös verovapaita.
Viking Loton suosio
Viking Loton suosio on säilynyt vuodesta toiseen tasaisena, vaikka vuosien saatossa onkin nähty myös hiljaisempia aikoja. Suomessa pelataan peliä kolmanneksi eniten kymmenestä osallistujamaasta – edelle yltävät vain Tanska ja Norja, jossa Vikinglottoa pelataan kaikista ahkerimmin.
Aikaisemmin Pohjolan lottokansalle oli tärkeä rituaali päästä seuraamaan arvontaa myös televisiosta, vaikka kyseessä olikin jälkilähetys. Vikingloton TV-lähetykset kuitenkin päättyivät vuoden 2017 loppuun – monelle se oli harmistuksen aihe, kun taas osa piti päätöstä modernina nykyisellä digiaikakaudella. MTV3 lähetti arvontalähetyksen myöhäisillassa vuosina 2013-17, sitä ennen tehtävästä vastasi YLE TV1 hieman aikaisemmalla ohjelmapaikalla.
Milloin Viking Lotto arvotaan
Viking Loton arvonta suoritetaan Norjassa aina keskiviikkoisin. Peliaika päättyy samana iltana kello 19, ja tulokset julkaistaan noin kello 21 muun muassa meidän sivuillamme. Peliaika seuraavan viikon kierrokselle alkaa samana iltana kello 22.30.
Miten Viking Lottoa pelataan?
Vikinglotossa arvotaan kuusi numeroa väliltä 1-48 ja yksi vikingnumero, joka arvottiin ennen väliltä 1-8, nykyään väliltä 1-5. Aikaisemmin vikingnumeroa ei ollut lainkaan käytössä, vaan ne korvasivat tunnetun ominaisuuden vuonna 2017. Pelaajan päämäärä on luonnollisesti saada mahdollisimman monta numeroa oikein, mieluiten kaikki, jolloin saa päävoiton. Vikinglottoa voi pelata Veikkauksen verkkosivuilla ja myyntipisteissä. Perusrivin hinta on yksi euro, aiemmin käytössä olleen 0,8 euron sijaan.
Viking lotto järjestelmä
Viking Lottoa voi pelata myös järjestelmänä, joka tarkoittaa sitä, että valitaan tietty määrä päänumeroita ja tietty määrä vikingnumeroita, ja näistä muodostetaan kaikki mahdolliset rivikombinaatiot. Yksinkertaisin mahdollinen järjestelmä on tavalliset kuusi numeroa kahdella vikingnumerolla, jolloin rivien määrä on luonnollisesti kaksi (kaksi eri 6+1-yhdistelmää). Kimurantein jättijärjestelmä koostuu 12 päänumerosta ja kahdesta vikingnumerosta. Tällöin rivejä kertyy yhteensä hurjat 1 848, joten panoksesta tulee melkoinen. Tällaisia pelejä jaetaankin yleensä valtavan moneen eri osuuteen, jolloin puhutaan niin sanotuista porukoista. Peliä voi pelata myös pikapelinä, jolloin järjestelmä arpoo rivin tai useampia.
Pelin yhteydessä voi pelata myös Keskiviikko-Jokeria ja Keskiviikko-Lomatonnia, jolloin rivin hintaan lisätään Jokerin kohdalla yksi euro ja Lomatonnin kohdalla 0,50 euroa. Jokerissa valitaan seitsemän numeroa väliltä 1-9 niin, että joukossa voi olla myös useamman kerran sama numero. Huomattavaa on, että oikeiden numeroiden lisäksi oikein pitää saada myös niiden järjestys. Lomatonnissa valitaan yksi kaupunki 60:n vaihtoehdon joukosta ja luku väliltä 1-100, ja jos arvonnan tuloksena on oma kaupunki ja luku, voittaa 1 000 euron päävoiton. Molemmat ovat sinänsä omia itsenäisiä pelejään, joita voi pelata paitsi keskiviikon Viking Loton yhteydessä, myös erikseen aina perjantaisin ja lauantaisin.
Vikingloton voittoluokat
Ainoastaan kaksi ylintä voittoluokkaa, päävoitto 6+1 sekä toiseksi ylin voitto 6+0, ovat kaikille jäsenmaille yhteisiä. Alempien voittoluokkien jaon ne saavat päättää itse, mutta käytännössä kaikilla mailla on käytössä useita voittoluokkia – olisihan äärimmäisen tylsää pelata peliä, jossa mahdollisuus voittaa yhtään mitään on häviävän pieni. Tässä artikkelissa käsitellään luonnollisesti Viking Loton voittoja kotimaisten pelaajien näkökulmasta. Voittoluokat ovat:
- 6+1: kumulatiivinen päävoitto, todennäköisyys 0,0000016 %
- 6+0: 200 000 euroa, todennäköisyys 0,0000065 %
- 5+1: 15 000 euroa, todennäköisyys 0,00041 %
- 5+0: 1 000 euroa, todennäköisyys 0,0016 %
- 4+1: 52 euroa, todennäköisyys 0,021 %
- 4+0: 26 euroa, todennäköisyys 0,084 %
- 3+1: 10 euroa, todennäköisyys 0,37 %
- 3+0: 5 euroa.
Listauksessa plus-merkin vasemmalla puolella oleva numero tarkoittaa siis oikein meneviä päänumeroita ja oikealla puolella oleva vikingnumeroa. Huomaa, että voittosummat eivät ole aivan tarkkoja, vaan laskennallisia todennäköisyyksiä voiton suuruudesta. Luonnollisesti voiton voi joutua myös jakamaan toisen pelaajan tai useamman kanssa. Päävoiton suuruus vaihtelee radikaalisti, mutta nykyään maksimivoitto on siis 25 miljoonaa euroa. Päävoitto on kuitenkin voitettu pelin historian aikana vain kertaalleen.
Viking Plus
Suomessa on ainoana maana lisäksi käytössä Plus-numero, joka arvotaan väliltä 1-30. Jos pelaaja valitsee sen, hänen rivinsä hintaan lisätään 0,50 euroa, ja mikäli Plus-numero osuu oikein, pelaajan voitto viisinkertaistuu. Viisinkertaistuminen on kuitenkin maksimissaan miljoona euroa, eikä se koske 6+1-päävoittoja lainkaan. Jos kupongissa ei ole voittoa, mutta Plus-numero on oikein, muodostuu siitä kiinteäksi voitoksi viisi euroa.
Viking Loton suurimmat voitot
Norjassa pelataan eniten Vikinglottoa, jopa puolet kaikista pelatuista riveistä, ja siten on ymmärrettävää, että öljymaahan on osunut myös suurimmat voitot. Suurin voitto on ollut 35 miljoonaa euroa, joka oli tuolloin maksimivoitto. Huomionarvoista on, että maksimivoitto on kuitenkin saatu vain kerran. Rivi pelattiin Norjassa vuonna 2017. Hauska huomio on sekin, että vasta vuonna 2013 päästiin isoimmissa voitoissa kymmeniin miljooniin euroihin. Siihen asti suurin pelistä napattu voitto oli ”vain” noin 6 miljoonaa euroa.
Katajaiselle kansallekin on osunut pelistä luonnollisesti läjäpäin miljoonavoittoja, joskin harmillisesti kymmenen miljoonan euron haamurajan rikkominen odottaa vielä itseään. Suurin kotimainen voitto on 7,8 miljoonaa euroa, ja rivi pelattiin Helsingissä loppuvuodesta 2012. Yli viiden miljoonan euron on voitto kohonnut sen jälkeen vain kerran.
Viking Loton erot tavalliseen lottoon
Aivan kuten kaikissa lottopeleissä, myös Vikinglotossa on tavoitteena arvata mahdollisimman monta arvottavaa numeroa oikein. Se mikä lotoissa lähinnä vaihtelee on se, kuinka monta numeroa arvotaan, kuinka monesta luvusta valitaan ja kuinka monta on saatava oikein voittaakseen. Yleensä voittaminen on sitä vaikeampaa, mitä enemmän on osallistujia, eli luonnollisesti monikansallisissa lotoissa on huomattavasti epätodennäköisempää saada päävoitto. Tutustu myös muihin lottopeleihin, kuten ikiomaan kansalliseen Lottoon ja useamman maan peleihin, kuten Euro Millionsiin.
Viking Lotto tulokset – historia
Halutessasi voit tutustua myös aiempien kierrosten tuloksiin. Muista kuitenkin, että ne eivät kerro mitään tulevista kierroksista. Viking Lotto numerot ja rivit ovat täysin sattumanvaraisia, eivätkä tietyt numerot esiinny sen useammin kuin muutkaan. Lotossa on pidemmät perinteet tietynlaisille riveille, kuten 1-7 ja kupongilta valitut pystyrivit. Muista, ettei tällaisissa systeemeissä ole mieltä, sillä joudut voiton kohdalla vain jakamaan sen useamman kanssa aivan turhaan.