Pokeri on korttipelien kuningaslaji. Pelin panokset voivat nousta huimiin rahasummiin, mutta toisaalta sitä voi pelata vaikka pähkinöillä.
Oli panos mikä tahansa peli ei ole päätöntä kortinlyöntiä vaan äärimmilleen vietyä päättelyä, joka parhaimmillaan pienentää onnen tai sattuman osuuden tulokseen häviävän pieneksi.
Nettipokeri on nykyisellään pokerin yleisimmin pelattu muoto. Pelipöydät toimivat kellon ympäri eikä edes kotoa tarvitse poistua.
Vuosituhannen vaiheen jälkeen nettipokeri nosti pokerin suuriin otsikoihin ja lähes valtavirtaan. Suosio on nyt laskenut monestakin syystä, mutta pokeri porskuttaa kuitenkin edelleen ja viitteitä uudestakin tulemisesta jo on.
Tässä artikkelissamme sukellamme syvemmälle pokeriin. Opimme sen perusperiaatteet ja eri pelimuodot. Annamme myös aloitusvinkkejä ja vinkkejä oman pokeripelin ja pokerisivuston löytämiseen.
Parhaat pokerisivut 2024
Vaikka suurin pokeribuumi on ohi, pokerisivut toimivat edelleen netissä ja tarjoavat pokeria monina erilaisina peliversioina. Harrastelijat ja ammattilaiseksi löytävät niistä taatusti riittävästi mahdollisuuksia opetella, harjoitella ja ennen kaikkea nauttia pokerista. Muun muassa tunnettu Casinohuone on tehnyt nettipokerin tutuksi monelle tämän päivän pokerikonkarille.
Aloitteleville pelaajille sopivimpia aloituspaikkoja ovat suomenkieliset pokerisivut, joissa voi huoletta keskittyä vain itse peliin. Suuret pokerihuoneet on seuraava askel niille, joille on karttunut jo enemmän taitoa.
Mitä pokeri on?
Pokeri on jännittävä ja viihdyttävä korttipeli, josta on useita erilaisia muunnelmia. Pelin päämääränä on saada käteen mahdollisimman hyvä korttiyhdistelmä, joka lyö muiden pelaajien kädet.
Pokeri vaatii pelaajaltaan herpaantumatonta keskittymistä. Jokaisella pelivuorollaan hän ratkaisee omien korttiensa, todennäköisyyksien ja positionsa mukaan, haluaako hän maksaa, korottaa, sököttää eli siirtää pelivuoron seuraavalle vai luovuttaa.
Pokeriin liittyykin runsaasti erilaisia strategioita, sijoituspäätöksiä, riskianalyyseja, todennäköisyyslaskentaa ja muuta matematiikkaa.
Mitä enemmän opiskelet pelin hienouksia, sitä paremmin hallitset pokerin riskit, ja sitä suuremmalla todennäköisyydellä jäät pelissä voitolle, sillä kyse ei ole puhtaasti onnenpelistä.
Pokeria voi pelata turnauksina tai käteispeleinä.
Turnaukset:
- Aina erillinen buy-in eli sisäänosto, josta osa menee palkintopottiin ja osa järjestäjälle.
- Alkaa tiettyyn aikaan ja kestää kunnes voittaja on selvillä.
Käteispelit tai rinkipelit:
- Perusmuotoinen peli, jossa jokainen pelimerkki on oikeaa rahaa. Jos ostat sisään 20€, pääset pelaamaan 20€:lla.
- Pelaa silloin, kun itse haluat.
Parhaat pokerisivut – kolmen kärki
Esittelemme tässä kolme pokerihuoneiden eliittiin kuuluvaa sivustoa. Niistä voit valita sen, joka on itsellesi se paras nettipokeri.
888 casino pokeri
888 Casino on jo useiden vuosien ajan ollut yksi markkinoiden suosituimmista pelipaikoista. Sivusto tarjoaa pelaajille monipuolisesti erilaisia kasinopelityyppejä. Yksi osa-alue on 888 Poker, joka soveltuu erinomaisesti pokerinpeluuseen:
- kirjaudu sisään pelitilillesi
- voit pelata selaimessa tai ladata erillisen sovelluksen
- paljon takuupotteja
- runsaasti erilaisia bonuksia
- käteispelit pyörivät ympäri vuorokauden
- paljon pienen rahan turnauksia
Casinoly pokeri
Casinoly on mielenkiintoinen nettikasino, jonka valikoimista löytyy tuhansia erilaisia kasinopelejä. Sivusto sopii erinomaisesti bonusten ystäville – ilmaiskierroksia ja talletusbonuksia tarjotaan niin uusille kuin vanhoille pelaajille.
- Pelaa helposti pankkitunnuksillasi
- Peliaulassa paljon erilaisia pokerivaihtoehtoja
- Pelejä lukemattomilta eri valmistajilta
- VIP-ohjelma aktiivisille pelaajille
- Vaihtoehtoja myös pienelle budjetille
Megarush pokeri
Megarush mahdollistaa pokeripelien pelaamisen niin live- kuin videoversioina. Aktiiviset pelaajat voivat hyödyntää päivittäisen käteispalautuksen.
- Helppokäyttöinen sivusto
- Nopeat talletukset pankkitunnuksilla
- Paljon erilaisia pokeripelejä
- Kattava palkitsemisohjelma
Miten aloitat pokerin pelaamisen
Kukaan ei ole seppä syntyessään. Harvassa asiassa se näkyy selvemmin kuin pokerissa, missä aloittelijan virheet voivat olla paitsi harmillisia myös kovin kalliita.
Ennen kuin aloitat rahapelit pokerissa, varmista, että hallitset pelin säännöt ja peruskäsitteet. Suosittelemme myös ohjevideoita, joita löytyy netistä pilvin pimein.
Tässä lisäksi muutama tärkeä asia, jotka pokerialoittelijan kannattaa muistaa:
- Aloita yksinkertaisella pelillä ja etene omaa tahtia.
- Tutustu pelin strategioihin ja todennäköisyyden laskentaa potti- ja vetokertoimia käyttäen.
- Valitse pöytä, joka sopii kukkarollesi ja taidoillesi.
- Valitse alussa matalan limiitin pelit.
- Pelaa vain vahvat kädet.
- Pidä pää kylmänä. Älä anna tunteille valtaa voiton tai tappion hetkellä.
- Opi virheistäsi ja analysoi omaa pelaamistasi.
Kun olet valmis panostamaan oikeaa rahaa, valitse itsellesi hyvä, suomenkielinen pokerihuone, jolla voit turvallisin mielin aloittaa pelaamisen. Suosi verovapaita sivustoja, jotta voit kotiuttaa mahdolliset voitot täysimääräisesti.
Pokerikädet
Yksi pokerin perusasioita, joka kaikkien on tunnettava, on pokeri kädet ja niiden paremmuusjärjestys. Alla luetellut pokerikädet toimivat kaikissa pokeripeleissä.
Sökössä on mukana myös joitain lisäkäsiä. Texas Holdem kädet ovat myös periaatteessa samat, mutta käsi muodostetaan yhdistämällä omat käsikortit pöydällä oleviin yhteiskortteihin.
Kuningasvärisuora eli reeti
Kymppi, jätkä, akka, kuningas ja ässä kaikki samaa maata.
Tämä on paras yhdistelmä, jonka pokerissa voi saada.
Värisuora
Viisi perättäistä korttia, jotka kaikki ovat samaa maata.
Ässä voi olla joko ykkönen tai 14.
Neloset
Neljä samanarvoista korttia, esimerkiksi neljä akkaa. Näytössä voittaa aina se pelaaja, jonka nelossarja on arvoltaan suurempi.
Täyskäsi
Kolme samanarvoista korttia + pari.
Kahdesta täyskädestä voittaa se, jonka kolmosten arvo on suurempi.
Väri
Kaikki viisi korttia ovat samaa maata. Korttiarvojen ei tarvitse olla peräkkäisiä kuten värisuorassa.
Jos useammalla pelaajalla on pelissä väri, ratkaisee se, kenellä on värissään korkein kortti. Jos se on tasan, verrataan aina seuraavaa ja seuraavaa korttia, kunnes ero löytyy.
Suora
Viisi peräkkäistä korttia. Kortit voivat olla eri maata. Ässää voi olla arvoltaan 14 tai 1.
Jos useammalla pelaajalla on suora, korkein suora voittaa.
Kolmoset
Kolme samanarvoista korttia.
Jos kolmoset ovat tasan (mahdollista esimerkiksi Texas Hold’emissa), voiton ratkaisee ylijäävien korttien korkein arvo.
Kaksi paria
Kuten nimikin sanoo: kaksi samanarvoista korttia kahdesti.
Jos kahdella pelaajalla on kaksi paria, voittaa se, jolla on suurempi pari. Jos isommat parit ovat tasan, ratkaisevat pienemmät parit. Jos nekin ovat tasan, voittaa pelaaja, jolla on suurempi viides kortti (”kikkeri”).
Pari
Kaksi samanarvoista korttia.
Jos kahdella pelaajalla on pari, suurempi pari voittaa. Jos parit ovat tasan, voittaa pelaaja, jolla on suurempi apukortti eli kikkeri.
Hai (High)
Jos pelaajalla ei ole mitään yllä mainituista käsistä, on hänellä hai eli korkea kortti. Hai-käsien paremmuus määräytyy korkeimman kortin mukaan. Jos tämä on sama, ratkaisee seuraava kortti ja niin edelleen.
Jos kahden pelaajan pokeri kädet ovat täysin samat, potti jaetaan näiden kesken.
Yleensä pokerissa siis korkein käsi voittaa. On myös käänteisiä pokeripelejä (Razz), joissa pelataan huonoimmasta kädestä eli voiton saa se, jolla on pienin käsi. Hi-lo (High-low) -peleissä pelataan yhtä aikaa sekä parhaasta ja huonoimmasta kädestä.
Perinteinen pokeri – paras käsi voittaa
Käänteinen pokeri – huonoin käsi voittaa
Hi-lo -pelit – paras ja huonoin käsi jakavat voiton
Pokerin panostustavat
Pokeripeleissä käytetään yleisesti kolmea erilaista panostusrajaa, jotka säätelevät korotusten määrää.
Fixed limit eli limiitti: panosten koko on ennalta määrätty, sopii etenkin aloittelijoille
Pot limit eli pottilimiitti: suurin korotus määräytyy potin mukaan
No limit (NL): panostamisella ei ole ylärajaa
Suosituimmat nettipokerit
Pokeripelit voidaan jakaa kahteen pääluokkaan, joihin kuuluu useita erilaisia pokeripelejä. Pääluokat ovat
- käsipokeri, vetopokeri – kaikki kortit jaetaan pelaajille niin, että ne ovat vain heidän nähtävissään
- avopokeri, stud – osa korteista jaetaan kuvapuoli ylöspäin kaikkien nähtäväksi
Netissä suosituimmat pokeripelit ovat kiistatta Texas Hold’em ja Omaha. Niiden lisäksi kotimaan kansallispokeri sökökin löytyy joiltain pokerisivuilta. Tässä nämä suosituimmat pokerit pähkinänkuoressa. Lisää tietoa löydät kunkin pokeripelin omalta sivulta.
Texas Hold’em
- Avopokeri, jossa pelaaja saa 2 taskukorttia ja pöytään jaetaan kolmella kerralla yhteensä 5 avointa korttia.
- Pelaaja muodostaa pokerikätensä taskukorttiensa ja pöydällä olevien avointen korttien avulla, paras 5 kortin käsi voittaa
- Ennen pelin alkua maksetaan blindit (iso ja pieni) eli sokkopanokset
- Pelissä on 4 panostusvuoroa:
1) taskukorttien jaon jälkeen
2) kolmen ensimmäisen avoimen kortin jaon eli flopin jälkeen
3) neljännen avoimen kortin jaon eli turnin jälkeen ja
4) viidennen avoimen kortin jaon eli riverin jälkeen
Omaha
- Texas Hold’emin sukuinen avopokeri, jossa samat jako- ja panostusvuorot
- Pelaajalle jaetaan 4 taskukorttia, joista pokerikäteen on aina käytettävä kahta
- Avoimia kortteja on 5
Sökö
- Avopokeri, jossa jokaisella pelaajalla on yksi taskukortti ja 4 avointa korttia
- Erikoisuuksina lisäkädet neljän suora ja neljän väri sekä maiden arvojärjestys, joka korkeimmasta alimpaan on pata, hertta, ruutu ja risti
- Kaikki tekevät ante-panoksen ennen korttien jakoa
- Jokaiselle pelaajalle jaetaan 2 korttia, joista toinen kuvapuoli ylöspäin ja toinen alaspäin.
- Pelaaja, jolla on suurin avoinna oleva kortti, aloittaa pakollisella panoksella.
- Pelaajille jaetaan uusi avoin kortti, kunnes kaikilla on 5 korttia. Kunkin jaon jälkeen pelaaja voi toimia eli luovuttaa, maksaa, korottaa tai sököttää.
Mikä pokeripeli on sinun suosikkisi ja miksi?
Razz – Hieman harvinaisempi pokeri
- 80-luvulta tuttu pokeripeli
- Yksi HORSE-turnauksen pelimuodoista
- Variaatio 7 card stud -pokerista
- Razzissa huonoin käsi voittaa
- Pelaajat laittavat pottiin tyypillisesti antet kooltaan 1/5 alimmasta limiitistä
- Ensimmäisen panostuskierroksen aloittaa pelaaja, jolla on näkyvissä korkein kortti, loput kierrokset aloittaa pelaaja, jolla on näkyvissä korteissaan huonoin pokerikäsi.
Ilmainen pokeri
Varsinkin aloittelijoille netissä tarjolla oleva ilmainen pokeri on oiva tapa tutustua pokerin pelaamiseen. Pelivaluuttana tällainen ilmais pokeri käyttää leikkirahaa eli oma lompakko ei harjoittelussa laihdu.
Ilmaispokeria pelataan netissä suhteellisen paljon. Motivaationa voi olla ajanviete tai pokerin perusteiden opettelu. Parhaimmillaan niissä oppiikin säännöt helposti ja käytettävä pokeriohjelmakin tulee tutuksi. Muutama pikapokeri leikkirahalla kannattaa taatusti pelata, ennen kuin astuu nopeaan menoon omilla rahoilla.
Mielessä kannattaa kuitenkin pitää, että vakavasti otettavien pokeritaitojen opetteluun ilmainen pokeri antaa vain rajoitetut eväät, sillä pelaajat suhtautuvat leikkirahaan keveämmin kuin omaan rahaan.
Netin ilmainen pokeri, kuten Texas Holdem ilmaispeli, ei yleensä opeta foldaamaan eli luovuttamaan ennen avointen korttien jakoa. Ilmais pokerin pelaajat tapaavat pelata kaikki heille jaetut kädet, mitä oikean rahan peleissä ei tapahdu.
Tiivistetysti voisi sanoa, että oikean ja ilmaisen pokerin suhde on vähän kuin nyrkkeilyn ja kuntonyrkkeilyn suhde. Ehkä kuntonyrkkeilyssä jotain nyrkkeilyn perusteita oppii, mutta aika harva niillä taidoilla uhoaa pärjäävänsä oikeassa matsissa.
Perustaitojen hankkimisen jälkeen on järkevää sijoittaa pari euroa ja aloittaa pelaaminen ns. mikrolimiitin peleistä. Näissä peleissä panokset ovat hyvin, hyvin pienet (vain sentin tai pari), mutta niissä pelaaminen muistuttaa huomattavasti ilmaispelejä enemmän oikeista rahoista pelaamista.
Pokeriverkot
Netissä pokerisivustot toimivat osana jotain pokeriverkkoa. Tällä pokeriverkolla on sama ohjelmisto ja pelaajat. Vain jokusella netticasinolla on oma itsenäinen pokeri.
Suuremman pokeriverkon etuna on se, että sillä liikkuu enemmän pelaajia. Yksittäinen sivusto ei pystyisi täyttämään pelipöytiä tehokkaasti, mutta kun usean pokerihuoneen pelaajat kootaan yhteen, pelaajamäärä kasvaa ja eri pöytiin löytyy vastustajia milloin tahansa.
Pokerin suuruuden aikoina pokeriverkkoja oli useita, mutta vähitellen ne ovat vähentyneet huomattavasti. Esimerkiksi pohjoismaalaisten pelaajien suosima Ongame poker lopetti toimintansa jo vuonna 2016 ja Microgamingin MPN vuonna 2020.
Nykyään yleisimmät Euroopassa toimivat pokeriverkot ovat
- iPoker-verkko – Playtechin käsialaa
- GVC-verkko (PartyPoker) – Entainin omistuksessa
- Relax Network – Kindred Groupin käytössä
- GGPoker-verkko
Pikapokeri
Pikapokeri on netin mahdollistama nopea tapa pelata pokeria. Jos luovutat eli kippaat pelissä, sinun ei tarvitse turhaan odotella pöydässä pelin loppuun saakka, vaan voit heti siirtyä seuraavaan peliin.
Sinulle arvotaan uusii pelipöytä ja uudet vastustajat välittömästi. Saat uudet pokeri kortit, ja uusi voittomahdollisuus avautuu heti.
Et siis joudu odottelemaan muiden päätöksiä, jos olet itse ulkona. Samassa ajassa ehdit pelata useampia käsiä, ja onnella ja taidolla napsit pikapokeri voitot ilman turhaa odottelua.
Lähes jokaisella pokerisivustolla on oma pikapokerinsa, joten nimityksiä on aika liuta. Kaikki kuitenkin tarjoavat nopearytmistä pelaamista.
Pikapokerissa vastustajan tunteminen ei nouse niin suureen rooliin kuin normaalissa pokerissa, koska pöytäseura vaihtuu tiuhaan tahtiin.
Pokeriturnaukset
Pokeriturnaus on oikean rahan pokerin tavallisin pelimuoto. Turnauksia löytyy joka makuun ja lähtöön: aina parin dollarin pikkuturnauksista jättimäisiin tuhansien dollarien turnauksiin, joissa palkintopotissa voi olla miljoonia.
Pokeriturnaukset ovat auki kaikille, jotka maksavat sisäänosto- eli buy-in-summan ajoissa. Turnauksen voittopotti riippuu tästä summasta ja pelaajien määrästä.
Buy-in ilmoitetaan aina muodossa X€ + Y€. Tästä X€ menee turnauksen palkintopottiin ja Y€ järjestäjälle.
Pokeriturnausten perusperiaate on helppo: turnauksessa pelaajat istutetaan pöytään yhtä suuren pelimerkkimäärän kanssa, ja se joka kerää kaikkien muiden pelimerkit, on voittaja.
Finaalipöydän onnellinen voittaja kuittaa tuhdin osuuden turnauksen palkintopotista, ja loput rahat jaetaan muiden hyvin sijoittuneiden kesken ennalta sovitun kaavan mukaisesti.
Multi table -turnaukset (MMT)
Multi table -pokeriturnaus alkaa tiettyyn kellonaikaan, ja mukaan pääsevät kaikki, jotka ovat määräaikaan mennessä ehtineet turnaukseen ilmoittautua.
Monen pöydän turnauksissa pelaa enimmillään jopa tuhansia pelaajia, tyypillisesti pelaajia on muutama sata. Tämä on klassinen ja suosituin pokeriturnausten muoto.
Sit & Go -turnaukset (SNG)
Sit & Go -turnaukset eli sittarit ovat yleensä pieniä, 6–20 hengen turnauksia. Niillä ei ole ennalta sovittua alkamisaikaa, vaan ne alkavat heti, kun turnaukseen on rekisteröitynyt vaadittu määrä pelaajia. Odotteluaika jää siis vähäiseksi.
Sittareissa voitot ovat MMT-turnauksia vaatimattomampia. Niiden etu on se, että niitä voi pelata paljon. Ahkerimmat pelaavat tuhansia tai jopa kymmeniä tuhansia sittareita kuussa, jolloin pikku puroista kasvaa isoja voittovirtoja.
Freerollit
Netin erityinen turnausmuoto on freeroll pokeri. Freeroll on käytännössä ilmainen pokeriturnaus eli turnaus, jossa ei ole lainkaan sisäänostoa.
Pokeri freerollit ovat mainio tapa tutustua turnauspelaamiseen riskittä, ja voittojakin on tarjolla. Samanlaisista huikeista summista ei tietenkään puhuta kuin tavallisissa MMT-turnauksissa, mutta palkintona voi olla rahaa tai pääsy suurempaan turnaukseen.
Näitä freeroll pokeriturnauksia löytyy pokerisivuilta säännöllisesti, ja niitä kannattaa hyödyntää.
Pokeria monin tavoin
Sen lisäksi, että nettipokeria on useita erilaisia pelejä, itse pelaaminenkin voi tapahtua teknisesti eri tavoin.
Ensin pitää tehdä ero nettipokerin ja kasinopokerin välillä. Kasinon pöytäpelien pokereissa pelataan automaattia vastaan samoin kuin tutuissa videopokereissa. Live kasinollakaan vastaan ei asetu muita pelaajia, vaan talo ja sen edustajana oikea pelinhoitaja.
Itse nettipokeria voi eri sivustoilla pelata joko suoraan selaimessa tai ladattavassa pokerisovelluksessa. Jos pelaat useammilla sivustoilla, saattaa useiden sovellusten lataaminen närästää, mutta jos sinulla on vakituinen pokerihuone, sovelluksen lataamisessa on järkeä. Monesti niissä on jotain ekstraa, jota selaimessa ei ole tarjolla.
Uusin erikoisuus nettipokerin pelaamisessa on niin kutsuttu webcam-pokeri. Pelaajat välittävät oman kuvansa nettikameran avulla vastustajiensa ruudulle, mikä tekee pelaamisesti entistäkin realistisempaa.
Kaikkein realistisinta pokeri on tietysti livenä pelattuna oikealla kivijalkakasinolla.
Seuraavassa lyhyt vertailu nettipokerin ja oikean livepokerin välillä.
Pokeri kylmässä Pohjolassa
Pokerilla on Pohjoismaissa aina ollut vankka jalansija. Varsinkin kotipelit ja epäviralliset sököringit ovat kuuluneet monen ihmisen arkeen jo pitkään.
Pelin siirtyessä nettiin alkoi myös maassamme varsinainen pokeribuumi. Nettipokeria pelattiin pokerihuoneissa ja muiden pelaamista pystyi seuraamaan televisiosta. Pokeriturnaukset ja alan sanasto tulivat tutuksi niillekin, jotka eivät itse pelistä piitanneetkaan.
Pokeriammattilaisia syntyi enemmän kuin väestöpohjaan nähden voisi odottaa, ja heidän miljoonavoittojaan ihailtiin ja kadehdittiin. Mielessä ovat sellaiset nimet kuin Patrik Antonius, Ilari Sahamies, Juha Helppi ja Jens Kyllönen.
Suurimman hypen laskettua pokerilla on maassamme edelleen vankka harrastajakunta. Veikkaus pokeri palvelee paikallisesti ja tarjoaa live pokeria Helsingin casinollaan ja erilaisissa turnauksissa sekä nettipokeria sivustollaan.
Innokkaimmille kotimainen vastustajakaarti ei kuitenkaan riitä, vaan he suuntaavat netin suurempaan tarjontaan.
Kehitä pokeritaitojasi – 5 parasta vinkkiä
Pokeri on yksi maailman suosituimmista kasinopeleistä. Sen oppiminen käy viidessä minuutissa, mutta sen hallitseminen kestää vuosikausia. Tietysti myös nettipokeri on samaan tapaan strateginen peli, mikä tarkoittaa siis sitä, että sinulla on monta eri tapaa, jolla voit pelata kätesi ja parantaa voittomahdollisuuksiasi. Tässä artikkelissamme kerromme sinulle viisi hyödyllistä pokerivinkkiä, joiden avulla parannat pokeritaitojasi ja tulet entistä paremmaksi pelaajaksi.
Vinkkimme auttavat sinua yleisesti pokerissa. Eri pokerivariaatioissa on kuitenkin omat erikoisemmat ominaisuutensa, jonka vuoksi kunkin version säännöt on hyvä hallita ennen pelin aloittamista. Esimerkiksi Sökön säännöt sisältävät sellaisia erikoisuuksia, joita ei vaikkapa suosituin pokeriversio, Texas Holdem säännöt sisällä.
Opettele pokeripelin kädet
Sinun on hallittava pokerikädet, jotta tiedät, onko kätesi voittokäsi. Suosittelemme tutustumaan pokerikäsiin ja niiden arvojärjestykseen huolellisesti ennen minkä tahansa pokerin aloittamista.
Parhaat nettikasinot tarjoavat pokerivinkkejä, jolloin voit suoraan nettikasinolla opetella pokerin saloja pelin yhteydessä. Usein nämä kasinot tarjoavat myös mahdollisuuden pelata pokeria ensin ilmaisversiolla, jolloin voit harjoitella pelin toimintoja ilman, että sinun on vielä laitettava omaa rahaasi likoon.
Helpottaaksemme urakkaasi, olemmekin jo koonneet kaikki pokerikädet yläpuolelle arvojärjestyksessä huonoimmasta parhaimpaan.
Älä pelaa liian montaa kättä
Pokerissa on yli 1 300 mahdollista aloituskättä, mutta kaikkien näiden pelaaminen ei ole kannattavaa. Monet etenkin aloittelevat pelaajat luulevat virheellisesti, että jokaisella pelikierroksella täytyisi maksaa. Tämä ei kuitenkaan ole totta. Paras strategia on tietää, milloin luovuttaa.
Yksi yleisimmistä pokerisäännöistä on, että mikäli sinulla on mikä tahansa muu kuin pari tai toisiaan lähellä olevat korkea-arvoiset kortit, kannattaa luovuttaa. Liian monien käsien pelaaminen johtaa usein ennemminkin useampiin häviöihin kuin voittoihin.
Jätä bluffaaminen ammattilaisille
Moni yhdistää bluffaamisen ja pokerin toisiinsa. Aloittelijat voivat haluta kokeilla, miten oma ”pokerinaama” kestää. Bluffaamista lähdetäänkin usein haitallisesti kokeilemaan vain bluffaamisen ilosta. On kuitenkin hyvin harvinaista, että etenkin aloittelijoilla se tuottaisi tulosta.
Bluffaaminen kannattaakin siis jättää välistä. Se soveltuu paremmin isojen pöytien peliin, joissa rahasummatkin pyörivät aivan omissa luvuissaan. Varsinkin jos vastustajasi ovat huomattavasti kokeneempia, voi bluffi hyvinkin nopeasti kolahtaa omaan nilkkaan. Suosittelemmekin siis keskittymään vain omien pokeritaitojen kehittämiseen.
Lähes kaikki kasinot, jotka tarjoavat sivuillaan pokeria, tarjoavat myös selkeät säännöt pokerista. Suosittelemme tutustumaan näihin heti alkuun huolella, sillä muista: hiljaa hyvä tulee!
Suhteuta panoksesi voittopottiin
Panoksesi suhteuttaminen pottiin on tärkeää, sillä väärä mitoitus voi hyvinkin nopeasti syödä pelibudjettiasi. Aloittelijoiden kannattaa aloittaa pienempien panosten pöydistä, jolloin vastustajien taitotaso on luultavasti myös samalla tasolla. Etenkin uudet casinot tarjoavat useita erilaisia pöytiä, joiden panosskaalat vaihtelevat huomattavasti. Jokaisen budjettiin löytyy siis varmasti sopiva pokeripöytä!
Pelaat sitten pienempien panosten tai astetta suurempien panosten pokeripöydissä, kannattaa panosten mitoittaminen tehdä niin, ettei kätesi ole muille pelaajille välittömästi itsestään selvä. Samalla sinun on kuitenkin panostettava siten, että saat mahdollisimman suuren hyödyn kädestäsi.
Tärkeintä on tietää, mitä haluat saada panoksellasi aikaan. Haluatko pakottaa pelaajan katsomaan vai lisäämään mahdollista kokonaispottia? Panosta sen mukaan.
Kympin panostaminen 500 € pottiin ei ole kannattava, sillä saat näin vähimmäishyödyn vedostasi. Myöskään 100 € panostus kympin pottiin ei ole järkevä, sillä saat vähimmäishyödyn potista.
Toisaalta ylipanostus on eräänlainen nettipokeri strategia, jos tiedät, mitä sillä teet. Sitä voidaan käyttää maksimoimaan potin arvoa tai nappaamaan hieman lisävoittoja, mikäli sinulla on voittokäsi. Tämän kaltaiset strategiat kannattaa kuitenkin jättää vasta siihen, kun pokerisäännöt ovat paremmin hallinnassa.
Hyödynnä positiotasi
Positio eli oma paikkasi pelipöydässä on tärkeä asia, joka jää monelta etenkin aloittelijalta huomioimatta. Tämän sisäistäminen voi parantaa voittomahdollisuuksiasi huomattavasti.
Olet saattanut joskus kuulla fraasin ”pelaa viimeisenä”. Tämä tarkoittaa sitä, että olet pokeripöydän viimeinen vedonlyöjä kierroksella. Tämä on vahvin asema, sillä tällöin sinulla on kaikki mahdollinen ennakkotieto saatavillasi – toisin kuin pöydän muilla pelaajilla.
Hyvä positio ei tietenkään takaa voittoja. Huonolla kädellä ei koskaan kannata lähteä mukaan, istuisit sitten kuinka hyvällä paikalla tahansa. Muista siis pitää järki päässä pelatessasi!
Pokerisanasto
Pokerissa on käytössä paljon erikoissanastoa ja slangia, jonka tunteminen auttaa pelin ymmärtämisessä. Olemme koonneet keskeistä pokerisanastoa, jolla pääsee hyvin alkuun.
All-in – kaikki peliin. Jos pelaajalle ei ole korotuksen vaatimaa rahamäärää, hän voi käyttää pottiin kaikki pelimerkkinsä ja on näin mukana korttien näytössä, mutta voi voittaa muilta vain sen verran kuin itse laittoi rahaa peliin.
Ante – joissain peleissä alkupanos, jonka jokainen maksaa ennen korttien jakoa
Blindi – sokkopanos, jonka yksi tai useampi pelaaja maksaa ennen korttien jakoa
Buy-in – sisäänosto, pokeriturnauksen osallistumismaksu
Check, checkata – sököttää, siirtää pelivuoro seuraavalle pelaajalle
Family Pot – perhepotti, peli, jossa suurin osa pelaajista pysyy pelissä vielä 2. jakokierrokseen eli floppiin asti
Floppi – Texas Hold’emin 3 ensimmäistä yhteistä korttia, jotka jaetaan näkyviin pöydälle
Freerolli – Pokeriturnaus, johon ei ole buy-iniä
Fold – kipata, luovuttaa
Hai – kikkeri, pariton sivukortti
Heads Up – kaksinpeli, pelissä (jäljellä) vain kaksi pelaajaa
Kikkeri – hai, sivukortti, jolla ei ole kädessä paria
Kipata – fold, luovuttaa
MTT – Multi table -turnaus, tiettynä aikana ja useassa pöydässä pelattava turnaus, johon on aina sisäänosto
NL – no limit, pelin korotuksilla ei ole ylärajaa
Nokittaa – korottaa panosta
Positio – pelaajan sijainti panostusjärjestyksessä
Pre-flop – 1. panostuskierros eli ennen flopin jakoa
Rake, reikki – rahamäärä, jonka pelinjärjestäjä ottaa potista itselleen, yleensä noin 5 %
Rakeback – Kasinoetu, jossa osa peritystä rakesta maksetaan takaisin pelaajalle
River – Texas Hold’emin 5. yhteinen kortti
Showdown – korttien näyttö, jossa voittokäsi määritellään pelin lopussa. Monesti peli ei etene tänne asti.
SNG - Sit & Go -turnaus
Sittari – Sit & Go -turnaus, käynnistyy heti, kun osanottajat ovat koolla
Suittarit – kaksi tai useampi samaa maata oleva kortti
Sököttää – checkata, check, siirtää pelivuoro seuraavalle pelaajalle
Taskukortit – pelaajalle alassuin jaettavat kortit, jotka vain hän näkee
Taskupari – pelaajan taskukorteista muodostuu pari
Turn – Texas Hold’emin 4. yhteinen kortti