EuroMillions on Euroopassa pyörivä monikansallinen lottopeli, joka jakaa huikeita voittoja aina satoihin miljooniin euroihin asti.
Vaikka EuroMillions onkin jäänyt Veikkauksen mainostaman EuroJackpotin varjoon, on kyseessä kuitenkin voitoiltaan suurempi peli. Kun EuroJackpotissa potin kasvu keskeytetään aina 90 miljoonaan, voi EuroMillions kasvaa jopa 220 miljoonaan euroon. Siinä yli miljoona syytä vaihtaa EuroMillions lottoon!
Mikä on EuroMillions?
EuroMillions on yhteiseurooppalainen lotto, joka sai alkunsa vuonna 2004, kun Ison-Britannian, Ranskan ja Espanjan veikkausyhtiöt yhdistivät voimansa uutta suurta lottopeliä varten. Tulos oli niin vakuuttava, että jo myöhemmin saman vuonna mukaan liittyivät myös Itävalta, Belgia, Irlanti, Portugali, Luxemburg ja Sveitsi, eli nykyään peliä voi pelata 9 maassa.
Näin suurella pelaajapohjalla EuroMillions kykenee jakamaan huikeita päävoittoja kahdesti viikossa. Päävoitto starttaa voiton jälkeen peräti 17 miljoonasta eurosta. Tavoittelemisen aihetta pelissä siis löytyy aivan jokaisessa arvonnassa.
EuroMillions
Voit osallistua peliin eikä sinun tarvitse matkustaa ulkomaille tai edes poistua kotoa. Yhä useampi nettikasino tarjoaa Euro Millions lottovedonlyöntiä samoilla voitoilla ja samoilla todennäköisyyksillä.
Ensimmäisen EuroMillions kuponkisi pääset täyttämään, vasta kun olet kasinon asiakas. Asiakkaaksi tulet kahdella eri tavalla kasinosta riippuen.
- Rekisteröimällä pelitilin ja tekemällä tämän jälkeen talletuksen – perinteinen kasino
- Tekemällä talletuksen verkkopankissa – pikakasino
Tämän jälkeen EuroMillions pelaaminen sujuu näin
- Etsi sivustolta EuroMillions lotto.
- Valitse 7 numeroa tai anna koneen valita ne.
- Maksa lottorivisi pelitilillä olevilla varoilla.
- Odota arvontaa.
- Mahdolliset voitot tulevat automaattisesti pelitilillesi.
- Nosta voitot itsellesi.
Näin pelaat EuroMillions lottoa
Päävoittoon tarvitaan 7 oikeaa numeroa, ja tältä osin muistuttaakin EuroMillions lottoa.
Valitset siis omaan kuponkiisi 7 numeroa, jotka ovat kuitenkin kahta eri sarjaa:
- 5 perusnumeroa väliltä 1-50
- 2 onnennumeroa väliltä 1-12
Huomaa, että EuroMillions loton onnennumerot voivat olla samat kuin perusnumerot, koska ne arvotaan erikseen.
Jos ostat EuroMillions loton vierailullasi jossain sen 9 virallisesta maasta, rivihinta on valuutasta riippuen noin 2,50 €.
Netissä hinnat vaihtelevat. Yleisimmin yksittäinen rivi maksaa 3,50 €. Kun ostat rivisi kerralla useampaan arvontaa, hinta voi olla yksittäistä riviä halvempi. Sivustoilta löydät myös erilaisia tarjouksia, joita kannattaa hyödyntää.
EuroMillions voitot
EuroMillions pääpotti aloittaa kasvunsa aina 17 miljoonasta eurosta. Jos yhtään 7 oikein -tulosta ei kierrokselle osu, seuraavassa arvonnassa potti on 15 miljoonaa euroa suurempi.
Tällä hetkellä pääpotin maksimiraja on 220 miljoonaa. Siinä summassa EuroMillions jackpot pysyy korkeintaan 4 arvontaa, ja 5. arvonnassa se jaetaan edellisen voittoluokan (5+1) voittajille.
Jos näin tapahtuu, se nostaa 220 miljoonan voittokattoa tuleviin arvontoihin edelleen 10 miljoonalla eurolla. Tämäkin kasvu pysäytetään 250 miljoonaan euron kohdalla.
Euro Millions lotto palautta noin 50 % siihen pelatusta rahasta voittoina.
Mega Millions erikoisarvonnat
EuroMillions lotossa järjestetään ajoittain erityiskierroksia, joissa voitot ovat tavallistakin suurempia. Esimerkiksi superarvonnoissa pelin päävoitto on 130 miljoonaa euroa, ja se jatkaa kasvuaan, jos täysosumia ei tule.
Paremmat palautusprosentit löydät kasinopeleistä
Jos EuroMillionsin 50 % tai muiden lottopelien vieläkin huonompi palautusprosentti alkavat tuntua liian alhaisilta, kannattaa kokeilla muita kasinopelejä. Niitä löydät aivan samoilta kasinoilta, joilla pelaat myös lottoa.
Parhaimmillaan kolikkopelien palautus kipuaa 98 %:iin. Tämä tarkoittaa, että saat suuremmat osan panoksistasi takaisin pitkällä aika välillä. Lisäksi kolikkopelit ovat hauskoja ja helppoja pelata, ja monet kasinot tarjoavat niihin ilmaista pelirahaa ja ilmaiskierroksia.
Valitse listalta veroton ja turvallinen kasino. Helpoimmillaan pääset kokeilemaan uusia pelejä ilman rekisteröitymistä.
EuroMillions arvonta
EuroMillions lotossa on kaksi arvontapäivää – tiistai ja perjantai.
Arvonta tapahtuu Ranskassa, ja arvonta-ajan ilmoitetaan olevan molempina päivinä kello 22.05 hujakoilla. Julkisesti nähtäville EuroMillions tulokset tulevat noin 40 minuuttia myöhemmin.
EuroMillions voittoluokat ja todennäköisyydet
EuroMillions loton numerot voi asetella ruudukkoon lähes 140 miljoonalla eri tavalla. Tämä tarkoittaa, että päävoiton todennäköisyys on 1:140 miljoonaan. Kyseessä ei siis ole mitenkään helposti napattava jättipotti.
Onneksi EuroMillions runsaudensarvesta riittää paljon muitakin voittoja, sillä voittoluokkia on kaikkiaan 13 erilaista. Minkä tahansa voiton saamisen todennäköisyys on jo mukavampaa tasoa eli 1:13.
Tässä kaikki EuroMillions voittoluokat ja niiden todennäköisyydet:
Lottoa parhailla nettikasinoilla
EuroMillions ja muut miljoonalotot löydät nykyään kätevästi netin syövereitä. Yhä useammat kasinot ovat huomanneet niiden suosion ja tarjoavat niitä myös suomenkieliset pelaajille.
Turvalliset kasinot lottopelien pelaamiseen puolestaan löydät tästä. Lue arvosteluistamme lisää niiden lotto- ja muusta pelitarjonnasta, ja nappaa talteen myös rahanarvoiset lottotarjoukset.
Suurimmat EuroMillions voitot
EuroMillions on leiponut historiansa aikana useita miljonäärejä. Tällä hetkellä suurimmat yhdelle voittajalle menneet EuroMillions voitot ovat nämä:
EuroMillions voittostrategiat
Luonteeltaan Euro Millions lotto on puhdas onnenpeli, jonka tulosta ei voi päätellä tai järkeillä etukäteen. Siksi varsinaisia pelistrategioita ei voiton varmistamiseksi ole tarjota.
Monet pelisivustot tosin esittelevät taulukoita useimmin ja harvimmin arvoituista EuroMillions numeroista. Monet käyttävät näitä hyväkseen; Osa veikkaa numeroita, jotka esiintyvät useimmin uskoen niiden arpoutuvan tälläkin kertaa, kun taas toiset rastittavat harvinaisia numeroiden laskien olevan niiden vuoro tulla nostetuksi.
Molemmilla tavoilla lopputulos on sama. EuroMillions tulokset ovat aina sattumanvaraisia, eikä aiempi tuloshistoria vaikuta tulevaan.
Jotenkin sentään omia voittosaumojaan voi kohentaa. Tämä tapa on tietenkin lotota useampia rivejä EuroMillionsia. Kaikki mahdollisia rivejä ei kuitenkaan kannata alkaa raapustaa, sillä niiden pelaamiseen menee enemmän rahaa, kuin peli parhaimmillaankaan tuo.
MegaMillions – Verotus
EuroMillions voittojen verotus riippuu maasta, jossa pelaat sitä. Useimmissa maissa voitot ovat verovapaita. Poikkeuksia ovat kuitenkin Portugali, Espanja ja Sveitsi.
- Portugalissa yli 5 000 € voitoista peritään veroa 20 %.
- Espanjassa yli 40 000 € voitoista peritään veroa 20 %.
- Sveitsissä yli 1 miljoonan frangin voitoista peritään veroa 35 %.
Muissa Euroopan maissa ja netissä on EuroMillions pelaajalle verotonta huvia. Varmista kuitenkin, että nettikasino, jolla lottoat, on lisensoitu Euroopan talousalueella eli käytännössä Maltalla tai Virossa.