Julkaisijamainostajan tiedonanto Sivusto sisältää viittauksia kumppaniemme ja mainostajiemme sisältöihin. Saatamme saada korvauksia em. tahoilta, mikäli klikkaat sivuillamme olevia tuotelinkkejä. Mainosyhteistyöllä ei ole vaikutusta sivustomme sisältöön.

Veikkauksen tulos vakaa, vaikka pelikate laskee

0
kommenttia
Veikkauksen tulos vakaa

Veikkaus Oy:n tilinpäätös 2021 paljastaa tuntuvan laskun yhtiön pelikatteessa. Sen sijaan tilikauden tulos pysytteli edellisvuoden tasolla.

Pelikatteen laskua kompensoitiin arpajaisveroa laskemalla

Monopoliyhtiö Veikkauksen pelikate kärsi viime vuonna 12,7 prosentin laskun ja asettui 1 100,1 miljoonaan euroon. Laskun takana on sekä koronatilanne että yhtiön panostukset vastuulliseen pelaamiseen. Suurin osa peliautomaateista oli suljettuna noin neljä kuukautta, minkä lisäksi niillä otettiin käyttöön pakollinen tunnistautuminen ja tappiorajat.

Sen sijaan tilikauden tulos pysyi 680 miljoonassa eurossa eli samalla tasolla kuin edellisenä vuonna. Tämän mahdollistivat sekä yhtiön maksamien myyntipalkkioiden pienentyminen että arpajaisveron laskeminen normaalista 12 prosentista 5,5 prosenttiin. Samalla valtiolle tilitettävän arpajaisveron määrä putosi 60,4 miljoonaan euroon edellisvuoden 151,3 miljoonasta eurosta.

Valtiolle kokonaisuudessaan tuloutettava 680 miljoonaa alitti budjetoidun 778 miljoonan arvon. Avustusten saajiin tämä ei kuitenkaan vaikuta, sillä valtio on päättänyt kompensoida alijäämän.

Veikkauksen osuus vuoden Suomen kokonaispelimarkkinoista arvioitiin olevan noin 74 %, mikä on noin 5 prosenttiyksikköä vähemmän kuin edellisenä vuonna. Luvut perustuvat H2 Gambling Capitalin arvioon.

Digitaalinen pelaaminen vetää

Vuonna 2021 jo yli puolet eli noin 51,4 % yhtiön pelikatteesta tuli digitaalisesta kanavasta. Nousua edelliseen vuoteen verrattuna on 8 prosenttiyksikköä. Nousu selittyy samoilla tekijöillä kuin pelikatteen pieneminen yleisemminkin eli peliautomaattien kiinniololla ja pakollisella tunnistautumisella.

Digitaalisella sektorilla Veikkaus kohtaa myös ulkomaisen kilpailun. Kun Suomen digitaaliseksi rahapelimarkkinaksi arvioitiin olevan kokonaisuudessaan noin 960 miljoonaa euroa, oli Veikkauksen osuus siitä vuonna 2021 enää 59 %. Tämä tarkoittaa, että pelaaminen ulkomaisilla nettikasinoilla kasvoi peräti 16 % edellisestä vuodesta.

Pelirajat käytössä

Vuoden 2021 aikana pakollinen tunnistautuminen otettiin käyttöön asteittain Veikkauksen kaikilla peliautomaateilla ja pöytäpeleissä. Sen ansiosta myös pelirajojen käyttöönotto tuli mahdolliseksi. Vuoden loppuun mennessä noin 11 300 pelaaja oli estänyt itseltään pelaamisen peliautomaateilla. Nettipelaamisessa vastaava luku oli 30 000.

Lisäksi nopearytmisille peleille on pitänyt syyskuusta 2021 lähtien asettaa tappiorajat, joka voi enimmillään olla 500 € kuukaudessa. Asiakkaiden meridiaanitappioraja on noin 100 €.

Pakollinen tunnistautuminen etenee vuonna 2022 kuponkipeleihin ja vuonna 2023 raaputusarpoihin.

Pelaajien arvostelut: 0

Viimeisimmät uutiset