Julkaisijamainostajan tiedonanto Tämän sivuston sisältö saattaa viitata tuotteisiin tai palveluihin yhdeltä tai useammalta mainostajaltamme tai kumppaniltamme. Saatamme saada korvausta, kun katsot mainoksia tai klikkaat näihin tuotteisiin tai palveluihin liittyviä linkkejä.

Lisenssit vs. monopoli: Näin rahapelit on vapautettu muualla EU:ssa

Vaikka EU lupaa periaatteessa tavaroiden, rahan ja ihmisten vapaata liikkuvuutta, alkoholin ja uhkapelaamisen suhteen ollaan vielä kaukana tästä. Toki helpompaa ei ole muuallakaan: Yhdysvalloissa on kuivia kuntia ja uhkapeli on tiukasti säänneltyä. Näppärästi pankkikortilla toimivia Kulta-Jaskoja on turha etsiä paikallisen Prisman eteisestä Nevadan ulkopuolella.

Kiinassa alkoholin myyntiä ei ole säännelty, mutta uhkapelirajoitukset ovat maan kokoon nähden hurjat: kasinoita löytyy vain Macaolta ja Hong Kongista. Rajoituksiin on syynä se, että Kiinassa uhkapelaamista pidetään kansanluonteesta johtuvana ongelmana. Vähän samaan tapaan kuin meidän uskotaan olevan luonnostaan rähinäkännääjiä.

EU:n sisällä maat voivat periaatteessa valita monopoli- ja lisenssimallin välillä. EU sallii kilpailun rajoittamisen, jos sillä pyritään uhkapelihaittojen minimointiin. Tällä perusteella Suomessa yksinoikeus rahapeleihin on Veikkauksella. Lisenssimalli on käytössä esimerkiksi Britanniassa, Tanskassa ja Ruotsissa.

Tähän periaatteessa selkeään kahden mallin väliin mahtuu sitten suuri harmaa alue. Yhteenvetona voinee todeta, että meidän täysmonopolimalli on harvinaisuus ja lähinnä sukua Venäjän täyskiellolle. Yhä useampi EU-maa myöntää lisenssejä myös ulkomaalaisille operaattoreille. Seuraavassa lyhyt katsaus eri maiden tilanteisiin juuri nyt.

Vieraskyna regulaation tila jako

Suomi, Ruotsi ja Norja

Jokainen täysi-ikäinen saa pelata eurooppalaisella nettikasinolla, mutta näitä kasinoita ei saa mainostaa Veikkauksen tavoin kotimaisessa mediassa.

Ruotsissa systeemi on ollut sekaisin jo vuosia: maassa on lukuisia yksityisiä uhkapeliyhtiöitä, joiden liikevaihto ja mainosbudjetit ovat ohittaneet jo aikapäiviä sitten sikäläisen Veikkauksen eli Svenska Spelin.

Ruotsissa päädyttiinkin muutama vuosi sitten vaihtamaan avoimeen lisenssijärjestelmään pelirahojen valuessa aivan muualle kuin Svenska Spelin kassaan. Tätä nykyä Ruotsissa toimivat kasinot siis hakevat virallisen toimiluvan ja Svenska Spel kerää varoja sekä lisenssimaksuina että osuutena rahapeliyhtiöiden tuotoista.

Norjassa on Suomen tapaan monopoli, ulkomaisten kasinoiden mainontaa ei suvaita ja niillä pelaamista sekä rahansiirtoa yritetään rajoittaa myös teknisesti. Koska Norja ei kuulu EU:hun, sen ei tarvitse kikkailla “peliongelmien rajoittamisella” tai muilla syillä salliakseen pelimonopolin. Suomen luopuessa monopolijärjestelmästä on Norjasta tulossa tällä saralla viimeinen mohikaani. Vuonojen maassa pidetään edelleen kynsin hampain kiinni vanhasta systeemistä.

Tanska

Tanskassa vaihdettiin monopoli lisenssimalliin vuonna 2012. Se on lisännyt sekä pelaajien valinnanvapautta että pelien tuottoa valtiolle. Mallia pidetään yleisesti maailman parhaana: tiukkana pidetty lisenssimalli vapauttaa alan kilpailulle, mutta 20 prosentin pelivero tuottaa edelleen varoja valtiolle ja mahdollistaa pelaamisen valvonnan.

Hyvien kokemusten myötä Tanska on vapauttanut pelaamista edelleen, vuoden 2018 alusta myös Bingo- ja Toto-pelit aukesivat jälleen kilpailuille. Tuotoista kahdeksan prosenttia täytyy tilittää hevosurheilulle, jonka rahavirrat ovat olleet ehtymässä uhkapelimonopolin takia.

Viro

Virossa lisenssimalli on ollut käytössä vuodesta 2010, ja nettikasinoita voivat pyörittää niin kotimaiset kuin ulkomaisetkin tahot. Kaikki maksavat viiden prosentin veroa.

Lisenssittömien kasinoiden toimintaa maassa pyritään rajoittamaan teknisesti eli estämään Virossa olevien pelaajien pääsy sellaisille sivustoille, joilla lisenssiä ei ole.

Viro on viime vuosina kunnostautunut myös yli rajojen ulottuvien online-rahapelilisenssien myöntämisessä. Tätä nykyä Viroon onkin pesiytynyt suuri joukko nettikasinoita, jotka tarjoavat pelejään muun muassa meille Suomeen.

UK

Regulaation tila

Briteissä paikallisella “Veikkauksella” eli Gambling Commissionilla on sama tehtävä kuin Veikkaus Oy:llä = suojata brittejä uhkapelien vaaroilta. Sillä ei ole kuitenkaan Veikkauksen vaikeaa kaksoisroolia, koska yhtiö ei itse tarjoa pelejä vaan myöntää vain lisenssejä yksityisille peliyhtiöille.

Jopa sikäläinen Lotto on ulkoistettu Camelot Group -yhtiölle, jonka omistaa kanadalainen opettajien eläkerahasto. Ulkomaisilta peliyhtiöiltä peritään 15 prosentin vero. Jos jokin peliyhtiö markkinoi liian tehokkaasti tai tekee pelaamisesta liian helppoa esimerkiksi alaikäisille tai uhkapeliongelmista kärsiville, Gambling Commission puuttuu peliin. Hampaissa ovat olleet muun muassa peliautomaatit ( peliautomaatit (FOBTs), joihin voi hetkessä menettää huomattavia summia kauppareissulla.

Iso-Britannian peliviranomainen on tunnettu yhtenä maailman tiukimmista. Sääntöjä rikkovat rahapeliyhtiöt harvoin selviävät pelkällä nuhtelulla, sillä Gambling Comission on iskenyt operaattoreille jopa yli kymmenen miljoonan punnan sakkoja.

Saksa

Saksa kilpailee rahapelilainsäädännön kanssa sekoilun A-sarjassa. Saksassa kohelletaan mainonnan sijaan lisenssimallin kanssa – jopa siinä määrin, että EU on joutunut puuttumaan kilpailun rajoittamiseen. Osavaltiot ovat tapelleet ehdoista jo viisi vuotta ja samaan aikaan saksalaiset kuluttavat 30 miljardia euroa vuodessa. Pelejä tarjoaa lähes 500 lisenssitöntä kasinoa. Voittajia ovat kansainväliset kasinot ja häviäjä on saksalainen verokarhu. Tänä päivänä Saksassa suuri osa suosituista kasinoista toimii MGA-lisenssillä eikä Saksan valtion kirstu kerrytä näistä kasinoista penniäkään.

Belgia ja Hollanti

Hollannissa on säädetty lisenssimallia jo vuodesta 2013 ja lopulta järjestelmä saatiin pystyyn vuonna 2021. Hollannissa rahapelien mainostaminen on tiukasti rajoitettua ja kansalaisten pelaamista ulkomaisilla kasinoilla kitketään tehokkaasti. Belgiassa kansainvälisille peliyhtiöille lisenssejä on ollut tarjolla vuodesta 2011. Peribelgialaiseen tyyliin EU:n lainsäädäntöä tulkitaan kuitenkin luovasti ja ulkomaisia peliyhtiöitä laitetaan mm. “mustalle listalle”, joka estää teknisesti pelaamisen joillakin ulkomaalaisilla kasinoilla. Pelivero on 15 %.

Espanja ja Portugali

Lisenssimalli tuli käyttöön kesällä Portugalissa 2016 sen luovuttua monopolimallista, Espanjassa jo 2011.

Turkki

Sulkee parhaillaan kaiken muun ohella ovia myös ulkomaalaisilta peliyhtiöiltä. Samaan aikaan turkkilaiset kuitenkin pelaavat aktiivisesti ulkomaisilla nettikasinoilla ja esimerkiksi monista Curacao-kasinoista on saatavilla myös turkinkielinen versio.

Itä-Eurooppa

Villissä idässä yleisin malli oli ennen se, että rajoituksia ei ole tai niistä ei välitetty. Nyt erilaisia lisenssimalleja on lähes joka maassa. Kansainvälisten peliyhtiöiden mielestä ne ovat kuitenkin useassa maassa vielä liian monimutkaisia tai epäselviä, estäen käytännössä kansainvälisten toimijoiden pääsyn markkinoille. Tällä hetkellä lupa-asioiden toisessa päässä on täyskiellon ulkomaisille pelisaiteille antanut Venäjä.

Toista laitaa edustavat esimerkiksi Bulgaria ja Romania, joissa on ollut lisenssimalli vuodesta 2013. Unkari loi nettipeleille lisenssimallin 2014, tosin lisenssin saattoi saada vain “luotettava” operaattori, joka oli toiminut maassa vähintään 10 vuotta. Unibet voitti aikoinaan oikeusjutun Unkaria vastaan, jossa EU kielsi Unkaria blokkaamasta Unibetin pelisivustoja.  Puolassa lisenssimalli tuli käyttöön kesällä 2017 ja ulkomaiset peliyhtiöt blokataan puolalaisten ulottuvilta. Myös Tsekeissä siirryttiin lisenssimalliin 2017.

Samaan aikaan on kuitenkin hyvä huomioida, että kaikista näistä maista on varsin suosittua pelata MGA- sekä Curacao-kasinoilla paikallisista lisenssisysteemeistä piittaamatta.

Bonussektori: Australia

Australia on yksi niitä harvoja maita Singaporen ja Irlannin ohella, joissa käytetään enemmän rahaa uhkapelaamiseen kuin kylmässä Pohjolassa. Nettikasinot kiellettiin viime kesänä kokonaan ja nyt maassa ollaan ottamassa käyttöön lisenssimallia ja 15 prosentin veroa ulkomaalaisille peliyhtiöille, Britannian tapaan.

Nettikasinot kiellettiin Australiassa muutama vuosi sitten kokonaan ja maassa otettiin käyttöön lisenssimalli sekä 15 % verotus Britannian tapaan.

Yhteenveto – sekalaisia lisenssikokeiluja

Kuten artikkelista käy ilmi, ovat eri valtiot ottaneet uhkapelaamisen sääntelyyn varsin erilaisia lähestymiskulmia. Edellä listattujen maiden lisäksi on toki pitkä liuta valtioita, jotka pyrkivät kieltämään rahapelaamisen kokonaan tai päinvastaisesti eivät sääntele sitä lainkaan.

Suomessa ollaan seuraavien vuosien aikana siirtymässä vuosikymmeniä kestäneestä monopoliasetelmasta uuteen avoimeen lisenssimalliin. Nähtäväksi jää, päätyykö Suomi tämän listan voittajien vai häviäjien joukkoon. Varmaa on ainakin se, että Suomen lisenssijärjestelmää ei päästä liian kevyeksi kehumaan.

Oletko lukenut myös nämä vieraskynä-kirjoitukset?

User picture
Kirjoittaja
Pekka Pekkala
Pekka Pekkala on kirjoittaja, joka on työskennellyt Hesarille, YLElle, BBC:lle ja Imagelle. Hän on pelannut kaveriporukalla sököä 20 vuotta ja oli Maltalla kolme kuukautta tutustumassa pohjoismaalaisiin pelialan toimijoihin.