Ruotsi sakottaa neljää yritystä alaikäisten vedonlyönnistä

Cherry Groupin sakot

Ruotsin tätä nykyä säännellyn markkinan toinen kvartaali osoittautui ensimmäistä paremmaksi. Spelinspektionen uutisoi, että uhkapelimarkkina teki viimeisen kolmen kuukauden aikana tuloja 640 000 euroa enemmän kuin vuoden ensimmäisellä kvartaalilla.

Kaikille viime ajat eivät kuitenkaan ole olleet menestyksekkäitä: Spelinspektionen on antanut varoituksia ja sakkoja neljälle lisensoidulle yritykselle Ruotsissa. Syytösten aiheina olivat alaikäiset pelaajat, jotka olivat lyöneet sivustoilla vetoa urheilutapahtumista. Kyseessä on toinen kerta, kun sääntelevä organisaatio jakaa sakkoja samasta aiheesta: kaksi vuotta sitten rangaistuksia jaettiin yhteensä kahdeksalle eri toimijalle.

Sakkoja kahden miljoonan euron edestä

Tällä kertaa kolme sakkoa koskivat ComeOnin pohjoismaista Cherry AB -tytäryhtiötä. ComeOn Sweden sai 600 000 euron ja Hajper 450 000 euron sakon. Suurin, 900 000 euron sakko kohdistui Snabbare-nimiseen kasinoon. Maltalla sijaitsevaa Legolas Invest Ltd -yritys taas sai 10 000 euron rangaistuksen. ComeOn-brändien sakot liittyivät alaikäisiin pelaajiin, jotka olivat lyöneet vetoa eurooppalaisissa jalkapalloliigoissa. Legolaksen sakot taas aiheutuvat alaikäisten vedonlyönnistä yksittäisessä lentopallo-ottelussa.

Kaikki toimijat ovat vakuuttaneet kehittäneensä sisäistä valvontaansa vastaavien tapausten estämiseksi jatkossa. Ruotsin lisenssinhaltijoita edustava organisaatio pyysi tapaamista Spelinspektionenin kanssa ”selventääkseen asetettujen sääntöjen tulkintaa”. Spelinspektionen ei vastannut ehdotukseen suoraan, mutta kutsui lisenssinhaltijat “informaatiotilaisuuteen” syyskuun 17. päivä 2019.

Viimeisimmät uutiset