Pafin tappiorajat laskevat entistään

0 tykkäystä 0 kommenttia
paf tappiorajat

Ahvenanmaan itsenäinen peliyhtiö Paf vahvistaa asemaansa vastuullisen pelaamisen johdossa. Se on päättänyt laskea vuotuista maksimitappiorajaansa 20 000 euroon.

Paf oli ensimmäinen kansainvälisillä markkinoilla toimiva peliyhtiö, joka otti käyttöön pelaajakohtaisen tappiorajan. Tämä tapahtui vuonna 2018, jolloin suurin vuotuinen tappio yhtä pelaajaa kohti asetettiin 30 000 euroon. Seuraavana vuonna rajaa laskettiin nykyiseen 25 000 euroon. Tänä vuonna rajaa on päätetty alentaa edelleen 5 000 eurolla eli tammikuun alusta vuonna 2021 pelaaja voi hävitä kasinolla korkeintaan 20 000 euroa vuodessa.

Rajat asetetaan siitäkin huolimatta, että niillä arvioidaan olevan suuri vaikutus yhtiön tulokseen. Yhtiön tuloksen odotetaan pienenevän keskimäärin 2–3 miljoona euroa, mutta vastuullisuus painaa yhtiön vaakakupissa enemmän.

Yhtiön muita vastuullisuustoimia on muun muassa avoimuus. Se on julkaissut vuodesta 2019 lähtien yleensä salassa pidettyjä tietoja siitä, miten eri asiakassegmentit voittavat ja häviävät yhtiön nettipeleissä. Tilastoista käy hyvin ilmi, miten tappiorajat vähentävät suurpelaajien määrää.

Yhtiön vastuullisuustoimenpiteet ovat saaneet useita palkintoja ja tunnustuksia.

0
0 Arvostelua

PELAAJIEN ARVOSTELUT: 0 Arvostelua

avatar
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista

Viimeisimmät uutiset