SiGMA’17 tuo yhteen rahapelialan toimijat

sigma-2017

SiGMA (Summit of iGaming Malta) on vuosittain Maltalla järjestettävä rahapelialan toimijoiden kokoontuminen. Tapahtuma on erinomainen tilaisuus operaattoreille ja affiliaateille verkostoitua ja löytää itselleen uusia yhteistyökumppaneita.

Kolme kertaa aikaisemmin järjestetty SiGMA pidetään tänä vuonna marraskuun 22. - 25. päivä. Tapahtuma on kasvanut vuosi vuodelta, sillä osallistujamäärä on kasvanut vuoden 2014 reilusta 1500 henkilöstä vuoteen 2016 tultaessa lähes 4000 osallistujaan. Suuntauksen odotetaan jatkuvan tänäkin vuonna, sillä järjestäjät odottavat tänä vuonna paikan päälle jo noin 6000 osallistujaa.

Operaattoreiden (eli esimerkiksi nettikasinoiden) lisäksi tapahtumaan osallistuu erilaisia B2B-palveluja tarjoavia toimijoita sekä affiliaatteja, jotka keskittyvät operaattoreiden markkinointiin. Näiden lisäksi paikalla on startup -yrityksiä sekä potentiaalisia investoijia, joten voidaan sanoa, että SiGMA kokoaa yhteen laaja-alaisesti kaikki pelialan tärkeimmät toimijat pelaajia lukuunottamatta.

Tänä vuonna panostetaan erityisesti Start-up -yrityksiin

Vuonna 2016 SiGMA lisäsi ensimmäistä kertaa ohjelmistoonsa Startup Pitch -tapahtuman, joka kokoaa yhteen alan lupaavimmat uudet toimijat sekä heihin potentiaalisesti investoivat yritykset. Tapahtuma osoittautui menestykseksi, joten tänä vuonna Startup Pitchistä on tehty viime vuotta selkeästi suurempi tapahtuma. Näet koosteen vuoden 2016 Startup Pitchistä katsomalla alta löytyvän videon.

SiGMA’17 -tapahtumaan on kutsuttu 40 startup-yritystä pelialan eri osa-alueilta. Mukana tulee olemaan esimerkiksi uusia pelivalmistajia sekä vedonlyönnin liittyvään analytiikkaan liittyviä toimijoita. Kaikille startupeille annetaan tapahtuma-alueella oma tilansa, josta käsin he voivat verkostoitua eri toimijoiden kanssa ja esitellä innovaatioitaan. Tämän lisäksi kaikille startupeille tarjotaan esimerkiksi ilmaiset tilat neuvotteluja varten sekä ilmaista konsultaatiota alan johtavilta veteraaneilta. SiGMA Startup Pitch 2017 tulee siis tarjoamaan valituille yrityksille todella mainiot puitteet oman tuotteensa markkinointiin.

Tällä hetkellä on jo varmistettu 11 startuppia, jotka tulevat osallistumaan tapahtumaan. Esimerkiksi Gamevy on lontoolainen innovatiivisiin pika- ja lottopeleihin erikoistunut pelivalmistaja, joka on jo onnistunut saamaan pelejään muutaman nettikasinon valikoimiin. Ruotsalainen Regily on puolestaan start-up, joka pyrkii tekemään uusien pelaajien rekisteröimisestä nykyistä helpompaa ja nopeampaa.

Kaikkien startuppien joukosta valitaan 8 finalistia, jotka pääsevät henkilökohtaisesti esiintymään paikalle kutsutuille investoijille. Tänä vuonna tapahtumaan ovat lupautuneet investoijista esimerkiksi sijoitusyhtiö Klein Groupin Morten Klein sekä iGamingIdeas -yhtiön David Sargeant. Finaalissa parhaiksi arvioidut startupit nousevat yksitellen lavalla antaen investoijille kolmen minuutin esittelyn, jonka jälkeen investoijat ja yleisö voivat kysyä startupeilta tarkentavia kysymyksiä. Voidaankin sanoa, että tilaisuus on rahapelialan vastine TV:n Leijonan Kita -ohjelmalle.

 

sigma-2016-startup-investors
Startup -yrityksen edustaja esittelee tuotettaan Startup Pitch 2016 -tapahtumassa.

SiGMA'17 on erinomainen tilaisuus verkostoitumiselle

Malta on loistava sijainti tapahtumalle, sillä Välimeren saarella toimii yli 300 operaattoria ja yhteensä rahapelialalla työskentelee Maltalla yli 10 000 henkilöä. Maltalla asuvien toimijoiden lisäksi SiGMAan osallistuu perinteisesti paljon toimijoita ympäri maailmaa. Tapahtuman vetovoimaa lisää myös se, että se on affiliaateilla ilmainen eikä myöskään operaattoreilta perittävät maksut ole järin suuria moniin muihin toimialan tapahtumiin verrattuna.

Tämän vuoden tapahtuma järjestetään Maltan sisäosassa sijaitsevassa Ta' Qalissa ja sen Malta Fairs & Conventions Centre -keskuksessa. Tilat ovat tänä vuonna aikaisempaa suuremmat vastauksena osallistujien määrän odotettuun kasvuun. Tapahtuma koostuu konferenssin lisäksi erilaisista seminaareista ja luennoista, joissa alan ammattilaiset luennoivat rahapelialan tärkeimmistä trendeistä ja haasteista. Affiliateille tarjotaan esimerkiksi operaattorien markkinointiin liittyviä luentoja, kun taas vastaavasti operaattoreille järjestetään esimerkiksi lainsäädäntöön ja tilintarkastukseen liittyviä seminaareja.

SiGMA tarjoaa mahdollisuuden myös rykrytointien tekemiseen ja operaattorien lisäksi myös monet rahapelialan työvoimaa välittävät tahot ovat hyvin edustettuina. Virallisen konferenssin ja luentojen lisäksi SiGMA'17:n yhteydessä on paljon muutakin oheistoimintaa, jotka tarjoavat tapahtumaan osallistuville toimijoille tilaisuuden verkostoitua myös hieman rennommissa tunnelmissa. Kokonaisuutena SiGMAn voidaankin sanoa olevan tapahtuma, joka kokoaa yhteen samalla alalla toimivia ihmisiä ympäri maailman rennossa ja rakentavassa ilmapiirissä.